Ohjaavatko prosessit sinua vai sinä prosesseja?

Uppouduttuamme riittävän syvälle saatamme olla sokeita ympäröivälle todellisuudelle. On erittäin tervettä pysähtyä, ottaa asioihin etäisyyttä ja heti perään kannattaa miettiä perinteisiä prosesseja ja arvoketjuja uuteen uskoon. Heittäytymällä uusien ideoiden lähteeseen ei ainakaan menetä mitään. Jos näet valon, toimi ja uskalla muuttaa maailmaa.

Idealisti haluaa leikitellä ajatuksilla ja uskaltaa nähdä maailman toisella tavalla.

Internet ei unohda. Löysin verkon syövereistä vanhan tekstin, jonka julkaisin kesällä 2011 – samana päivänä kun aloitin pitkän loman.

”Kun kaivautuu tarpeeksi syvälle maankuoren alle, löytää itsensä sulautuneena hehkuvaan massaan. Tukahduttava kuumuus on vallannut kehon, ja omat ajatukset ovat yhtä maailmankaikkeuden kanssa. Sadat, tuhannet ja taas miljoonat ovat ajautuneet tähän samaan vellovaan ytimeen, jossa prosessit ohjaavat meitä ja olemme osa suurta koneistoa, joka tahkoaa kultaa. Lisää kultaa.
Joka aamu heräämme kädet vapisten pitääksemme sammon käynnissä ja haaveilemme Midaan kosketuksesta. Höyryävä kone puskee savua silmillemme samalla kun koetamme ohjailla sen venttiilejä. Ruoskaniskut selässämme kertovat omaa tarinaansa kirstunvartijasta, joka on verhoillut itsensä kuin keisari uusiin vaatteisiinsa ja piilottaa viekkaudellaan päässään kasvavia sarvia ja torahampaita.

Meidän oletetaan näkevän vain asioita, joita meille halutaan kertoa. Vaikka silmämme on puhkaistu ja kyyneleet ovat kuivuneet kasvoillemme, peilikuva puhuttelee päivittäin meitä sokeita, jotka näemme jotain. Pelkäämme menettävämme otteen elämästä. Harmaannumme huomaamatta irvikuviksemme ja haukomme happea kuin kalat kuivalla maalla. Pimeydessä meistä imetään se elämän eliksiiri, joka suonissamme on vielä jäljellä. Kun elämän lähde kuihtuu, meidät lakaistaan muilta huomaamatta unholaan ilman seremoniaa tai kivilaattaa.

Kollektiivinen tietoisuus kutittaa jokaisen kohtalotoverin tulikuumalla ohimolla: haluan nähdä valon. Tahdon taas hengittää. Missä on portti vihreille niityille? Lapsi osaisi ratkaista ongelman lopettamalla ikävän leikin sikseen, mutta nihilistisen suorittamisen ketoja kyntäneelle ihmisrauniolle tämä on suurin harppaus maailmassa.

Oravanpyörän voi pysäyttää haluamallaan hetkellä: käännä vivusta ja sammuta
helvetinkone ympärilläsi. Helpotuksen määrää ei voi mitata rikkauksilla.
Jano sammuu hiljalleen ja olosi on mairea. Täältä tullaan elämä!

Onko elämän lähteen kohtaaminen mahdollista vain kerran vuodessa vai johdattaisiko kaipuu paremmasta viljaisammalle uralle? Kaikki selviää aikanaan.

Uusi matka voi alkaa.”
@theMartti 28.7.2011

Avasin viikon vierailemalla Digitalist Networkin blogissa ja yritin herättää keskustelua. Teksti oli suunnattu erityisesti ihmisille, jotka työskentelevät perinteisen median ja mediamyynnin parissa. Toistaiseksi olen saanut ainoastaan yhden kriittisen palautteen aiheeseen liittyen. Ehkä kirjoitukseni ei tavoittanut oikeita ihmisiä tai se oli vain yksinkertaisesti turhan lattea. Ovatko alan ihmiset ajettu epärealististen tavoitteiden varjolla niin tainnoksiin, ettei kritiikki hetkauta millään tavalla. Ovatko ihmiset loman tarpeessa?

Ota lomaa tai herää välittömästi!

Voit lukea kirjoitukseni täältä: Jäbäleisson. Olisiko aika tehdä muutos?
Screen Shot 2014-10-03 at 12.18.44

Kirjoittaja on sosiaalisen TV:n tuottaja. Martti Lindholm kirjoittaa some-palveluista, ilmiöistä, mittaamisesta sekä niiden integroimisesta osaksi sisältöjä.

TWITTER @theMartti || LINKEDIN theMartti || INSTAGRAM @theMartti
TUMBLR themartti.tumblr.com || FOURSQUARE MTV #SocialTV HQ
READ #theMartti Daily || 45DW www.45dw.com || BLOG blog.theMartti.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s